Kreml: Venäjä vastaa Ukrainan iskuihin, kun sille sopii
Kremlin tiedottajan
Dmitri Peskovin mukaan Venäjän asevoimat päättää, koska ja millä tavalla Venäjä vastaa Ukrainan iskuihin.
Peskov vahvisti torstaina, että Venäjän presidentti
Vladimir Putin kertoi eilen puhelinkeskustelun aikana Yhdysvaltain presidentille
Donald Trumpille Venäjän aikovan vastata iskuihin.
Ukraina toteutti sunnuntaina drooni-iskuja Venäjän lentotukikohtiin. Iskuissa tuhoutui ja vahingoittui Venäjän strategisia pommikoneita.
Lisäksi Venäjän mukaan Ukrainan turvallisuuspalvelu oli sunnuntaina tapahtuneiden pommi-iskujen takana, joissa kaksi junasiltaa romahti Kurskin ja Brjanskin alueilla. Brjanskin alueen junasillan romahtamisessa kuoli seitsemän ihmistä.
Venäjä ei ole vielä esittänyt todisteita siitä, että Ukrainan johtajat olisivat määränneet rautatiehyökkäykset, eikä Kiova ole myöntänyt olleensa tekojen takana, kertoo Reuters.
Venäjä on kuvaillut tapahtumia "terrori-iskuiksi".
- Presidentti (Vladimir Putin) kuvaili Kiovan hallitusta terroristihallitukseksi, koska juuri hallituksen johto antoi tietoisesti käskyn, käskyn räjäyttää matkustajajuna. Tämä ei ole muuta kuin valtion tason terrorismia. Tämä on tärkeä lausunto presidentiltä, Peskov totesi Reutersin mukaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000112 ... ost=404391
[align=center][size=120][font=Impact]Kreml: Venäjä vastaa Ukrainan iskuihin, kun sille sopii[/font][/size]
Kremlin tiedottajan [b]Dmitri Peskovin[/b] mukaan Venäjän asevoimat päättää, koska ja millä tavalla Venäjä vastaa Ukrainan iskuihin.
Peskov vahvisti torstaina, että Venäjän presidentti [b]Vladimir Putin[/b] kertoi eilen puhelinkeskustelun aikana Yhdysvaltain presidentille [b]Donald Trumpille[/b] Venäjän aikovan vastata iskuihin.
Ukraina toteutti sunnuntaina drooni-iskuja Venäjän lentotukikohtiin. Iskuissa tuhoutui ja vahingoittui Venäjän strategisia pommikoneita.
Lisäksi Venäjän mukaan Ukrainan turvallisuuspalvelu oli sunnuntaina tapahtuneiden pommi-iskujen takana, joissa kaksi junasiltaa romahti Kurskin ja Brjanskin alueilla. Brjanskin alueen junasillan romahtamisessa kuoli seitsemän ihmistä.
Venäjä ei ole vielä esittänyt todisteita siitä, että Ukrainan johtajat olisivat määränneet rautatiehyökkäykset, eikä Kiova ole myöntänyt olleensa tekojen takana, kertoo Reuters.
Venäjä on kuvaillut tapahtumia "terrori-iskuiksi".
- Presidentti (Vladimir Putin) kuvaili Kiovan hallitusta terroristihallitukseksi, koska juuri hallituksen johto antoi tietoisesti käskyn, käskyn räjäyttää matkustajajuna. Tämä ei ole muuta kuin valtion tason terrorismia. Tämä on tärkeä lausunto presidentiltä, Peskov totesi Reutersin mukaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011226378.html?post=404391
[/align]