Kirjoittaja Vieras » Lauantai 13.7.2024
Kuka päättää lain käyttöönotosta
Lain käyttöönotosta päättää tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa. Myös oikeuskansleri arvioi käyttöönoton perusteita.
Hallintovaliokunnan käsittelyssä lakia muutettiin Sdp:n vaatimuksesta niin, että laki voidaan heti ottaa käyttöön, mutta valtioneuvoston on heti annettava tieto siitä tietyille valiokunnille eduskunnassa. Zyskowicz sanoo, että hallintovaliokunta voi asiaa arvioituaan viedä hallituksen päätöksen eduskuntaan äänestettäväksi.
Eduskunnan on siis jälkikäteen mahdollista äänestää myös hallituksen päätöstä vastaan, jos se ei näe sille perusteita, ja näin ”perua” lain soveltamisen.
– Jos eduskunta sanoo, että se ei pidä tilannetta sellaisena, että tälle päätökselle oli olemassa riittävät perusteet, totta kai hallitus tällaisessa normaalissa parlamentaarisessa demokratiassa perääntyy ja lakkauttaa päätöksen voimassaolon.
Laki siis säädetään ”varalle” ja käyttöönoton kynnys on Zyskowiczin mukaan korkea. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomen rajalle ei ole ohjattuna turvapaikanhakijoita, joihin lakia voitaisiin soveltaa.
[size=150][font=Impact][align=center]Kuka päättää lain käyttöönotosta[/font][/size]
Lain käyttöönotosta päättää [b]tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa.[/b] Myös oikeuskansleri arvioi käyttöönoton perusteita.
Hallintovaliokunnan käsittelyssä lakia muutettiin Sdp:n vaatimuksesta niin, että laki voidaan heti ottaa käyttöön, mutta valtioneuvoston on heti annettava tieto siitä tietyille valiokunnille eduskunnassa. Zyskowicz sanoo, että hallintovaliokunta voi asiaa arvioituaan viedä hallituksen päätöksen eduskuntaan äänestettäväksi.
Eduskunnan on siis jälkikäteen mahdollista äänestää myös hallituksen päätöstä vastaan, jos se ei näe sille perusteita, ja näin ”perua” lain soveltamisen.
– Jos eduskunta sanoo, että se ei pidä tilannetta sellaisena, että tälle päätökselle oli olemassa riittävät perusteet, totta kai hallitus tällaisessa normaalissa parlamentaarisessa demokratiassa perääntyy ja lakkauttaa päätöksen voimassaolon.
Laki siis [b]säädetään ”varalle” ja käyttöönoton kynnys on Zyskowiczin mukaan korkea[/b]. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomen rajalle ei ole ohjattuna turvapaikanhakijoita, joihin lakia voitaisiin soveltaa.
[/align]