Nato-mailta vahva lausunto Venäjästä

Päivän puheenaihe
Vieras

Nato-mailta vahva lausunto Venäjästä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Rutte: Nato-mailta vahva lausunto Venäjästä

Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoo Nato-maiden julkaisseen vahvan lausunnon Venäjän toimista.

- Emme halua nähdä tämän Venäjän vaarallisen kaavan jatkumista, oli se tarkoituksellista tai ei, Rutte sanoo.

Rutte tuo esille, että Nato on vahvistanut itäistä laitaansa.

- Olemme valmiita mihin tahansa uhkaan.

Rutten mukaan päätös ampua lentokone alas tehdään tapauskohtaisesti ja silloin tarkastellaan useita eri asioita. Rutten mukaan Viron ilmatilaloukkauksessa Nato vastasi vahvasti ja saattoi venäläishävittäjät pois Viron ilmatilasta ilman tarvetta eskalaatiolle. Rutten mukaan venäläishävittäjät eivät muodostaneet välitöntä uhkaa.

- Ei ollut arvioitua välitöntä uhkaa, Rutte sanoi.

Tämän takia riitti, että suomalaiset, ruotsalaiset ja italialaiset hävittäjät saattoivat venäläiskoneet pois Viron ilmatilasta.

Rutten mukaan Nato on valmis toimimaan niin, että sillä olisi sellainen pelote, ettei Venäjä uskalla loukata Nato-maiden ilmatilaa.

- Ilmapuolustuksemme teki sen, mitä sen oli tarkoituskin tehdä, Rutte sanoi.

- Toimimme nopeasti ja päättäväisesti.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000114 ... ost=424261