Yhdysvaltojen ja Israelin ilmaiskut Iraniin 2026

Päivän puheenaihe
Vieras

Yhdysvaltojen ja Israelin ilmaiskut Iraniin 2026

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Yhdysvaltojen ja Israelin ilmaiskut Iraniin 2026

Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskut Iraniin lauantaina aamulla.

Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei on kuollut. Israelilaislähteet kertoivat medialle lauantaina illalla, että Khamenei kuoli lauantaiaamuna Israelin ja Yhdysvaltain iskuissa.

Iran on vastannut iskuihin kostoiskuilla Israeliin sekä Yhdysvaltain sotilastukikohtiin useissa alueen maissa.

Iranin punaisen puolikuun mukaan Iranissa on lauantaina kuollut yli 200 ihmistä. Ainakin yhden ihmisen kerrotaan kuolleen Tel Avivissa, kahden Abu Dhabissa ja neljän Syyriassa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut Irania iskuilla sen jälkeen, kun Iranin hallinto alkoi surmata mielenosoittajia laajoissa protesteissa. Sittemmin Trump on painostanut uhkauksillaan Irania ydinsopimukseen.

Ajatollahin kuoleman ja iskujen merkitystä puretaan Ylen erikoislähetyksessä sunnuntaina kello 11. Lähetys esitetään Yle Areenassa, Yle TV1:ssä sekä Radio Suomessa.

https://yle.fi/a/74-20212869

https://www.hs.fi/maailma/art-2000011850249.html