Perussuomalaisten ehdokas haluaa sallia "ei-todellisuuspohjaisen lapsipornon”
Perussuomalaisten kunta- ja aluevaaliehdokas ehdottaa, että lapsiin kohdistuvan seksuaalikuvamateriaalin voisi sallia, jos se olisi esimerkiksi animaatiomuodossa.
Jämsäläinen perussuomalaisten kunta- ja aluevaaliehdokas Oula Lintula näkee, että ”ei-todellisuuspohjainen lapsiporno” tulisi sallia. Tällä Lintula tarkoittaa muun muassa animaatioita.
Asiasta kertoo Keskisuomalainen.
Lintula on julkaissut aihetta käsittelevän tekstin Politiikka Forum -nimiselle keskustelupalstalle huhtikuussa 2023. Hän vahvisti Keskisuomalaiselle olevansa edelleen samaa mieltä.
Keskisuomalaisen mukaan Lintula on todennut myös, että lapsiin kohdistuvaa seksuaalikuvamateriaalia voisi tehdä kameroidenkin edessä, jos aikuisten partnerina toimisivat ”lapsihahmoiset robotit, joilla ei ole tunteita ja joihin ei satu”.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011119720.html