Kauppatuomioistuin: Trumpin asettamat tullit ovat laittomia
Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan tuomioistuimen mukaan presidentti Trump on käyttänyt hätätilavaltuuksia perusteettomasti tulliensa oikeuttamiseen.
Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan tuomioistuin katsoo, että presidentti Donald Trump on ylittänyt toimivaltansa määräämällä yleisiä tulleja presidentin hätätilavaltuuksiin vedoten. Päätös on merkittävä takaisku Trumpin ajamalle talouspolitikalle. Trumpin hallinto ilmoitti tuoreeltaan valittavansa erityistuomioistuimen päätöksestä.
Tuomioistuimen mukaan muun muassa Trumpin huhtikuussa esittelemät ”vapautuksen päivän” tullit ovat lainvastaisia. Tuomioistuin estää päätöksellään niin ikään Trumpia panemasta täytäntöön hänen aiemmin tänä vuonna kohdistamia tulleja Kiinalle, Meksikolle ja Kanadalle. Trump perusteli kyseisiä tulleja fentanyylin virtauksella Yhdysvaltoihin.
.....
https://yle.fi/a/74-20164727