Kansallisella turvallisuudella voi perustella mitä vain, sanoo professori
Viranomaisten pääsyä kansalaisten tietoihin on viime vuosina laajennettu merkittävästi, sanoo apulaistietosuojavaltuutettu.
Hallitus haluaa laajentaa poliisin oikeutta saada haltuunsa ihmisten terveystietoja.
Hallitus antoi joulukuussa eduskunnalle lakiesityksen, joka velvoittaa sote-henkilökunnan luovuttamaan poliisille tiedot henkilön läsnäolosta esimerkiksi sairaalassa.
Tiedot pitäisi luovuttaa, jos henkilöä epäillään sellaisesta rikoksesta, josta vähimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi tiedot pitäisi luovuttaa joissakin paljon lievemmissä tapauksissa, esimerkiksi kun henkilöä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Esimerkiksi Lääkäriliitto suhtautuu esitykseen kriittisesti. Pelko on muun muassa se, että ihmiset eivät hakeudu hoitoon, jos eivät voi luottaa tietojen pysyvän salaisina.
”Asialla on olennaista merkitystä ja vaikuttavuutta ei vain potilaan kannalta, vaan laajemminkin. Potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuudella on merkitystä hoidon toteutumisessa ja onnistumisessa”, Lääkäriliitto kirjoittaa lakiluonnoksesta antamassaan lausunnossa kesällä.
......
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011768457.html