Suomi on kova kärkikastin Nato-maa
Lähetetty: Sunnuntai 7.7.2024
Suomi on kova kärkikastin Nato-maa
Euroopan Nato-maat käyttävät aiempaa enemmän rahaa puolustukseen. Tutkijan mukaan Suomen ongelmaksi voi kuitenkin koitua kansantalouden huono kehitys.
Suomi on Naton ennusteen mukaan Naton kärkikastia, kun arvioidaan Naton tavoitteita kansallisten puolustusmenojen suhteen.
Suomi, kuten monet muut maat, ovat lisänneet puolustusmenoja viime vuosina. Ennusteen mukaan Naton 31 jäsenmaasta 23 maata yltää tänä vuonna puolustusmenoissa tavoiteltuun kahden prosentin tasoon suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT). Viime vuonna rajan ylitti arvion mukaan vain 10 maata.
Vielä helmikuussa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg arvioi, että 18 maata yltää yli kahden prosentin rajan tänä vuonna.
Loppukiri on tapahtunut myöhään, sillä Nato päätti jo vuonna 2014, että jäsenmaiden olisi ylitettävä kahden prosentin raja vuoteen 2024 mennessä.
https://yle.fi/a/74-20097942